Julkaistu Jätä kommentti

Ekologinen sisustaja suosii luonnonmateriaaleja

Suuri kulutusjuhla villitsee Suomessa, mutta samaan aikaan kulutuskriittisyys laajenee. Ajatus ekologisesti kestävistä elämäntavoista sekä pienempi hiili- ja materiaalijalanjälki ovat nyt enemmän kuin ajankohtaisia. Maapallon hyvinvointiin voi vaikuttaa omilla valinnoillaan.

Kestävää kehitystä

Ekologinen sisustaja ottaa kodin hankinnoissa ja materiaaleissa ennen kaikkea ympäristön huomioon – tuotteiden valmistusprosessin olisi syytä kuormittaa luontoa mahdollisimman vähän. Kierrätettävyyden ja kestävyyden lisäksi ekologisen sisustamisen kulmakivenä on luonnonmateriaalien hyödyntäminen, jotka ovat yleensä kestävämpiä kuin keinotekoiset materiaalit.

Kestävyyden, kierrätettävyyden ja uusiokäytön kannalta kivi on hyvin ympäristöystävällinen materiaali. Nämä kolme ominaisuutta kiteyttävät myös Insignon ajatuksen kivestä kaiverrusmateriaalina ja kuvakaiverruksesta kaiken kestävänä taideteoksena, jonka jokainen voi itse yksilöidä ja suunnitella.

Kiiltäväksi hiotun 20 vuotta vanhan puutarhapöydän saa kesän pihajuhliin priimakuntoon ja vierailijoita ihastuttamaan pintaan kaiverretulla valokuvalla. Yksityiskohdilla on merkitystä!

Kotimaista ja vastuullisesti tuotettua

Suomessa on maailman laadukkaimmat kiviainekset ja niitä on runsaasti. Maaperämme onkin kiviaineksen suhteen moninkertaisesti omavarainen. Insigno Oy käyttää kaiverrusmateriaalina pääasiassa Korpilahdelta ja Ilomantsista louhittua mustaa graniittia, jonka toimittaa ja työstää paikallinen kiviveistämömme. Kiven työstössä syntyy erittäin vähän jätettä tai päästöjä. Jopa kiven sahauksessa ja hionnassa käytetty vesi kierrätetään useaan kertaan.

Vanhalle puutarhapöydälle ja 70-luvun betoniselle terassikivetykselle uutta ilmettä kivikuvasta! Insigno käyttää valokuvan kaivertamiseen impact etching -tekniikkaa: kaiverruskone on liikuteltava ja valokuvan jäljennös on mahdollista tehdä myös paikan päällä isompaankin pinta-alaan. Musta, kiiltäväksi hiottu graniittinen kivilaatta terassilla on kokoa 5x50x50 cm ja paino 40 kg. Hinta 630€.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *